Pitkästä aikaa huvilalla torstaina 8.9. Siellä ne kunnostetut ikkunapokat hohtivat valkoisena muuten niin harmaassa seinässä. Tällä kertaa emme kuitenkaan jatkaneet ikkunoiden kanssa, vaan loimme katseen pihaan ja koepoltimme puita uuneissa. Hyvähän siitä tuli molemmista.
Kaikki kolme uunia hormeineen nuohottiin kesällä ja todettiin käyttökuntoiseksi. Nyt haettiin liiteristä siellä vuosikymmenet kuivuneita klapeja (ja niitähän on siis tehty eri kokoisia eri uuneja varten - tietentkin....) ja laitettiin tuli salin pönttöuuniin ja tuvan puuhellaan. Kammarin kakluuni sai jäädä toiseen kertaan.
Puut pönttöuuniin ja tulitikkujen etsintään. Niitähän ei siis oltu ymmärretty ottaa mukaan... Kaapista löytyi tikkuaski vuodelta 1 ja 2. Tikut olivat tosi pieniä kuin myös rikkipää ja ne halusivat ennemmin katketa kuin syttyä palamaan. Saimme kuitenkin tulen uuniin ja palavalla paperilla lämmitettiin vähän hormia. Siis ihan liian vähän, koska sisällehän ne savut tulivat ikävästi. Ikkunat auki ja uutta yritystä ja tulihan sitä savua piipustakin. On sitä ihmisellä ilot, kun juoksee ulkona katsomassa tuleeko piipusta savua ja hihkuu innoissaan, kun tulee... Poltimme vain vähän puita. Pitkään käyttämättä ollutta tulisijaa ja hormia ei pidä liikaa rasittaa ensimmäisellä kerralla.
Tuuletimme hyvin ja nukuimme yön hyvin. Peltejä ei laitettu ollenkaan kiinni, eihän ollut tarkoitus lämmittää vain kokeilla miten uuni vetää. Huonosti siis veti ulospäin. Ensi kerralla pitää lämmittää hormia paremmin.
Perjantaina aamusta laitoimme tulen tuvan puuhellaan ja eilisestä viisastuneena lämmitimme hormeja paremmin. Apuvälineenä toimi hyvin maalin pehmittämiseen tarkoitettu kuumailmapuhallin. Sillä puhallettiin uunin alaosassa olevien aukkojen kautta suoraan hormeihin ja vasta sitten sytytettiin tuli. Ja tulikin syttyi paremmin tuolla samaisella välineellä kuin niillä antiikkisilla tulitikuilla. Savua tuli vähän hellan kannen rakojen läpi, mutta sekin meni huuvan kautta ulos. Tämä onnistui siis paljon paremmin. Ja mikä ihana pehmeä lämpö hellasta tulikaan. Ei epäilystäkään, ettei huvilassa voisi yöpyä syssymmälläkin. Puuhellalla saa lisättyä lämpöä ja vähennettyä kosteutta.
Pihalla loimme katseen omenapuihin. Toisista kerättiin kypsiä omenoita mukaan ja toisista karsittiin rankalla kädellä kuivia oksia.
Pihan lähinnä koristeina toimineet omenapuut joutuivat perusteelliseen kauneusleikkaukseen. Niissä oli onneksi varaa vähän lähteä lapasestakin, koska nälkähän siinä kasvoi syödessä ja poistettujen kuivien karahkoiden alta paljastui lisää kuivia oksia. Risukasan kuva on otettu noin puolessa välissä urakkaa tai jopa aiemminkin. Se kasvoi vielä hurjasti tuosta. Omenapuiden lisäksi tammesta lähti yksi iso kuiva oksa ja päärynäpuusta yläoksat, jotka tavoittelivat sähköjohtoja.
Karsintaurakkaa riittää vielä lisääkin. On se ne hienoa nähdä kättensä jäljet. Pihasta tuli paljon siistimmän ja avaramman näköinen ja niiden omenapuiden alta löytyi karviaismarjapensaita. Seuraavalla kerralla saamme toivottavasti sen verran apua vahvemmista, että saamme pyöritettyä vanhan kaivon renkaan tulevalle nuotiopaikalle ja voimme aloittaa noiden risujen polton siinä.
Kevättalvella on tarkoitus hoitoleikata hyvät omenapuut ja marjapensaat. Ja silloin ne marjapensaat löytyvätkin paremmin sieltä kasvillisuuden seuasta.... Mitähän kaikkea sieltä puutarhasta vielä löytyykään. Marjapensaat pitää silloin myös tukea, jotta löytyvät jatkossa paremmin ja saavat enemmän elintilaa muun kasvillisuuden seassa. Ruohon niittäminenkin helpottuu.
Sormia jo syyhyää päästä jatkamaan pihan siivoamista.... On syytä hymyyn!
